Entä jos tuettaisiin avoimesti keskittymiskehitystä?

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen väestönkehityksen tilinpäätös on karu. Suomen väestö pakkautuu ja keskittyy yhä pienemmälle maantieteelliselle alueelle. Väestön keskittyminen lisää väistämättä alueiden välistä eriytymistä, polarisoitumista: yksinkertaistaen väestöllisesti vahvat alueet vahvistuvat entisestään ja heikot heikkenevät.

Avainkysymys on, kannattaako kehitykseen vaikuttaa vai onko kyse luonnollisesta kehityksestä?

Julkinen retoriikka a’la ”koko maan asuttuna pitäminen”, ”tasapainoinen aluerakenne”, ”alueiden tasapuolinen kehittäminen”, ”elinvoimaisen maaseudun tukeminen”, ”maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen lisääminen” jne. ovat kaikki tyynni hyviä ja yleviä tavoitteita.

Mutta asiaan liittyy yksi iso MUTTA: jos em. tavoitteet ovat vain hallitusohjelmien, yhteiskuntapolitiikan ja kanonisoidun aluepolitiikan pakollista mantraa ilman minkäänlaista todellisuusvastetta, niin eikö virallinen retoriikka tee silloin vain laajamittaista karhunpalvelusta koko asialle?

Menneet ja nykyinen hallitus ovat luvanneet huolehtia maan tasapuolisesta kehityksestä yms. em. tavoitteista jo vuosikymmenien ajan. Voin olla väärässä, mutta mielestäni sanat ja teot ovat olleet – ja ovat- perustavanlaatuisessa ristiriidassa keskenään.

Mielestäni virallisen alueliturgian hokeminen on tullut tiensä päähän.

Nimittäin keskittymiskehityksen vauhti on ollut sen verran vinhaa jo pidemmän aikaa. Jos riisutaan aluepoliittiset, poliittisiin ideologioihiin ja maantieteelliseen sijaintiin perustuvat silmälasit, niin on hyvin vaikea olla havaitsematta väestön johdonmukaista ja yhtäjaksoista keskittymiskehitystä 1880-luvulta tähän päivään asti. Tilanne on jatkunut samansuuntaisena sota-aikoja ja vuosia 1975-1991 lukuun ottamatta. Väestönkasvu ja muuttovoitot ovat vuosikymmeniä keskittyneet samoille alueille samoin kuin väestönvähennykset ja muuttotappiot.

Suomi on väestönkehityksen suhteen kirjaimellisesti repeytynyt niin idän kuin lännen, etelän kuin pohjoisen, haja-asutusalueiden kuin taajamien, maaseudun kuin kaupungin ja vielä muun maan ja suurten yliopistoperustaisten kaupunkiseutujen välillä.

Näiden kehityspiirteiden painoarvo ei ole nähdäkseni ainakaan vähentynyt 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Päinvastoin.

On pakko tehdä muutama epäpyhä, virallisia tabuja loukkaava kerettiläinen kysymys:

1. Jos kehitys etenee luonnonlain kaltaisesti em. tavalla, niin eikö olisi kansantaloudellisesti järkevämpää (ja rehellisempää?) tukea käynnissä olevaa kehitystä yhteiskuntapolitiikan keinoin kuin padota tai jarruttaa sitä epä-älyllisellä, keinotekoisella ja valheellisella yhteiskuntapolitiikalla?

2. Onko oikeasti tosiaan jokin kauhuskenaario tai kaikin keinoin vältettävä tulevaisuuskuva se, että suurin osa suomalaisista asuu ja tulee asumaan suurilla kaupunkiseuduilla tai niiden vaikutusalueella?

3. Entä pitäisikö maaseudun ja kaupungin keinotekoisen vastakkainasettelun sijaan keskittää kaikki ylimääräinen ”yhteiskuntapoliittinen energia” kaupunkiseutujen sisällä olevien ”hyvien ja huonojen” alueiden välisten erojen ennaltaehkäisyyn?

4. Ja pitäisikö yhteiskuntapolitiikka kenties valjastaa päinvastaisesti tukemaan avoimesti keskittymiskehitystä? Olisiko siinä kenties jopa jotain hyviä puolia esimerkiksi taloudellisesta ja ekologisesta näkökulmasta?

Yhtä kaikki nähdäkseni kaikkein vahingollisinta alue- ja väestönkehityksen kannalta on se, että poliittisessa retoriikassa toistetaan suurella suulla käsitystä ”tasapainoisen aluerakenteen tukemisesta”, vaikka se kuuluisa sokea reettakin näkee yhteiskuntapolitiikan käytännön toimenpiteiden johtavan vuosi vuodelta, vuosikymmen vuosikymmeneltä toisenlaiseen tulevaisuuteen.

Loppujen lopuksi en ymmärrä ketä tai mitä valheellinen todellisuus edes palvelee, okei ehkä keskustapuoluetta lukuun ottamatta. Sen sijaan nykyisestä tempoilusta kärsivät takuuvarmasti niin väestöllisesti kasvavat kuin taantuvat alueet.

PORI JA YHDEKSÄN TRIMMAUSTEESIÄ!

Suomessa on ääritapauksessa vain 5-10 elinvoimaista seutua, jotka sijaitsevat siellä missä on osaavaa työvoimaa ja vetovoimainen imago.

Suomi muodostuu usean keskuksen monipuolisesta verkostosta, jotka ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa ja sijaitsevat tasaisesti ympäri maata.

Kaksi vastakkaista vaihtoehtoa tulevasta aluerakenteesta. Edellinen vannoo keskittämisen ilosanomaa ja jälkimmäinen hajauttamisen autuutta.

Iso kysymys kuuluu, mikä on Porin ja Porin kaupunkiseudun asema alueiden välisessä kilpailussa? Onko Pori alue taantuva, keskisuuri vai suuri kaupunki(seutu)? Tai mikä on suuren kaupungin ihannekoko?

Kuntaliiton ’Suurten kaupunkien tulevaisuutta ja tulevaisuuden kaupunkipolitiikkaa’ valottava ennakointiraportti vastaa osaan kysymyksistä. Raportti perustuu noin 50 alue- ja kaupunkikehityksen asiantuntijan haastatteluihin ja Delfoi-menetelmällä asiantuntijapaneeleista esiin kaivattuihin näkemyksiin.

Tiivistän sanallista väkivaltaa käyttäen raportin sisällön yhdeksään teesiin. Kansallisen tason väitteet antavat mittakaavan verrata Porin nykyistä ja tulevaa asemaa suhteessa muihin kaupunkiseutuihin.

Teesi 1. Suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen merkitys korostuu jatkuvasti globaalissa taloudessa. Yhä suurempi osa väestöstä tulevat asumaan kaupunkiseuduilla, joissa uudet ilmiöt, elämäntavat ja toimintamallit saavat eniten ilmaa siipien alle.

Teesi 2. Globalisaation kolmas aalto merkitsee jatkuvia, äkillisiä, ennakoimattomia ja uudentyyppisiä rakennemuutoksia, jotka muokkaavat rajusti aluerakennetta. Uudet toimialat ja työpaikat syntyvät eri paikkoihin kuin mistä niitä katoaa. Häviäjiä ovat ne alueet, jotka eivät onnistu ajoissa muuttamaan ja monipuolistamaan elinkeinorakennettaan. Taantuma nopeuttaa murrosta.

Teesi 3. Nuoret ja työikäiset hakeutuvat entistä harvemmille kaupunkiseuduille. Kilpailu osaavasta työvoimasta vauhdittaa keskittymiskehitystä. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat suurten kaupunkiseutujen ”väestöpumppuina” ja houkuttelevat niihin nuorta työikäistä väestöä.

Teesi 4. Alueiden kehityksessä liikenneratkaisujen merkitys saa yhä suuremman painoarvon. Raideliikenne ja muut joukkoliikenneyhteydet nousevat arvoon arvaamattomaan. Asutus keskittyy näiden liikenneyhteyksien varrelle.

Teesi 5. Hyvien liikenneyhteyksien varrella olevien kaupunkien merkitys kasvaa. Vanhat kaupungit kokevat renessanssin eli uudelleensyntymisen. ’Historia’, ’identiteetti, luonne, särmä jne’, ’kulttuuri’, ’tapahtumat’, ’idyllisyys’, ’asemakaava’ ja ’kauneus’ ovat vanhojen kaupunkien keskeisiä tunnuspiirteitä.

Teesi 6. Kehityskäytävien, koalitioiden ja konsortioiden esiinmarssi murtaa alueiden perinteiset hallinnolliset rajat. Alueet ja organisaatiot tekevät yhteistyötä vain niiden kanssa, joista on eniten hyötyä ja potentiaalia omien pyrkimysten kanssa.

Teesi 7. Keskuskaupunkien ja niiden kehyskuntien välinen suhde määrittelee seudun tulevaa kehitystä. Näköpiirissä on kolme erilaista kehitystietä: a) keskuskaupungit ja kehyskunnat tekevät aitoa yhteistyötä b) osa kehyskunnista blokkiutuu keskenään keskuskaupunkia vastaan ja c) osa keskuskaupungeista ja kehyskunnista kääntyy sisäänpäin ja korostaa itsenäisyyttään suhteessa muihin.

Teesi 8. Painopiste siirtyy maakuntalähtöisestä kaupunkiseutulähtöiseen kehittämisen. Kaupunkiseudut ovat luonnollisia toiminnallisia, taloudellisia ja sosiaalisia kokonaisuuksia, toisin kuin maakunnat. Maakuntataso on yhtenäisenä kehittämisalueena liian suuri eli ei mahdollista sen enempää profiloitumista kuin erilaistavaa kehittämistä. Maakuntalähtöisyys johtaa resurssien hajauttamiseen, jossa kärkihankkeet liittyvät vahvuuksien vahvistamisen sijaan alueelliseen konsensukseen ja poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen.

Teesi 9. Todellinen kaupunkipolitiikka voi koskea jatkossa vain 10-15 suurinta kaupunkia tai kaupunkiseutua.

Summa summarum mikä on Porin kaupunki(seudun) asema em. teesien perusteella?

Sanalla sanoen: lupaava!

Vain kymmenellä kaupunkiseudulla 72:sta väkiluku ylittää 100 000 asukkaan rajapyykin. Porin seutu on seitsemänneksi suurin 138 000 asukkaalla. Porin seudun taajama-alueen väkiluvun kasvu on ollut kärkitasoa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä (teesi 1)

Seutu on ollut jatkuvassa rakennemuutoksessa vuodesta 1976 lähtien. Jäljelle jäänyt elinkeino- ja toimialarakenne on useaan kertaan uusiutunut ja kilpailukykyinen, trimmattu. Porin seudun verotulo-, työllisyys- ja väestönkehitys on ollut muihin suuriin kaupunkiseutuihini verrattuna erittäin hyvä taantuman aikana (teesi 2)

Porin kaupunki on saanut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä muuttovoittoa lähinnä kahdesta ryhmästä: opiskelijoista ja maahanmuuttajista. Porin muuttovoitto painottuu erityisesti 20-24 vuotiaiden ikäryhmään (teesi 3)

Liikenneyhteydet ovat nopean raideliikenteen osalta heikot. Lentoyhteys on kriittinen Olkiluodon valmistumisen jälkeen. Bussiyhteydet ovat hyvät vain Helsinkiin ja Turkuun, mutta niissäkin ovat suorat yhteydet vähentyneet ja matka-ajat pidentyneet (teesi 4)

Pori täyttää ”wanhan kaupungin” keskeisimmät tunnuspiirteet (teesi 5)

Porin, Rauman, Uudenkaupungin ja Turun seudut suunnittelevat ns. Lounaisrannikon kehityskäytävä –konseptia. Yhdistävinä tekijöinä ovat mm. meriteollisuus- ja energiaklusteri. Koalitio & Konsortio –politiikassa Porin seutu on selvästi jäljessä muita suuria kaupunkiseutuja (teesi 6).

Porin kaupunkiseudulla toteutuvat kaikki em. vaihtoehdot. Pori ja Noormarkku yhdistyvät 1.1.2010. Pori, Ulvila, Luvia, Pomarkku ja Merikarvia ovat muodostaneet PARAS –ukaasien mukaisen sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueen. Kehyskuntien blokkiutuminen Poria vastaan koki haaksirikon Jokilaakso –virityksessä. Harjavallan (ja Eurajoen) kaltaiset kunnat käpertyvät sisäänpäin vahvan taloudellisen selkärangan turvin (teesi 7)

Kyse on omaehtoisista tulevaisuuden valinnoista (teesit 8-9).

Lisää e:tä Satakuntaan!

Aluekehityksessä ja alueiden välisessä kilpailussa korostuvat kolme e:tä: edelläkävijyys, erottautuminen ja ennakkoluulottomuus.

Haluan nostaa samaan koriin lisäksi kaksi satakuntalaista ekstratekijää eli energian (uusiutuva) ja ekokaupunki –ajattelumallin.

Energia on, kuten kaikki tietävät, isossa roolissa Satakunnassa. Satakunta on energiamaakunta, energiamaakunta on Satakunta. Energiapotkua löytyy ydinsähköstä hiilivoimaan, tuulivoimasta aurinkoenergiaan. Elinkeinorakenteen monipuolistamisessa niin sanotun energiaklusterin rooli on keskeinen Porista Turkuun, Lounaisrannikon kehityskäytävällä (Pori-Rauma-Uusikaupunki ja Turku).

Energiasektori on kasvuala, jonka kulmakerroin kaakossa. Olkiluoto on...no on mitä on, mutta uusiutuvassa energiassa, kuten aurinkoenergian hyödyntämisessä olemme jo pieni kansallinen keskittymä a’la Solar-Forum. Pieni paikallinen esimerkki, josta voi tulla joskus suurta.

Entä sitten tämä ekokaupunki- tai ekoalue-ajattelu? Ai, että mikä ihmeen ekokaupunki? Ja mitä tekemistä sillä on ylipäätään aluekehittämisen kanssa?

Ekokaupunki. Vihreä talous. Viherelvytys. Viherkaulustyöpaikat. Ekoinnovointi. Nämä ja monet muut iskusanat ovat liturgisia muotikäsitteitä, joita käytetään tarkoitushakuisesti mitä erilaisimmissa yhteyksissä.

Ekokaupungin peruslähtökohdat liittyvät ilmasto- ja energiapolitiikkaan, kuten saasteettomuuteen, uusiutumattomien luonnonvarojen säästäväiseen käyttöön, kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen suosimiseen, autoilun rajoittamiseen, viihtyisien pienviheralueiden suosimiseen ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen.

Näen tässä kaikessa suoran yhteyden tulevaan aluekehitykseen, alueen imagon/mainekuvan muodostumiseen ja tulevaan kilpailukykyyn.Ne alueet, jotka ymmärtävät ja näkevät ”vihreän talouden” käsitteiden merkityksen alueen kehityksen kannalta, saavat jatkossa merkittävän kilpailu- ja maine-edun alueiden välisessä kilpailussa.

Maailmalta, Euroopasta ja Suomesta löytyy asiasta useita case –esimerkkejä. Tutustumisen arvoisia esimerkkejä ovat mm. Arabiemiirikuntien Masdar-city, Ruotsin Växjö ja Saksan Freiburg. Jälkimmäinen lienee yksi maailman vihreimmistä kaupungeista.

Entä meillä koti-Suomessa?

Ensimmäinen esimerkki on HINKU-hanke. Viisi kuntaa on julkisesti julistanut olevansa hiilineutraaleja vuoteen 2020 mennessä.Viisikossa ovat mukana Mynämäki, Padasjoki, Kuhmoinen, Parikkala ja Uusikaupunki. Kunnat tekevät tiivistä yhteistyötä päästöjen vähentämisessä Suomen ympäristökeskuksen ja noin 30 merkittävän yrityksen kanssa. Joukossa on sellaisia ”vähäpätöisiä” yrityksiä kuin esimerkiksi ABB, Nokia, Deloitte, Oras, Vapo, YIT jne. Hankkeen esittelyvideo kertoo kiteytetysti mistä on kysymys.

Vastaavia esimerkkejä tupsahtelee sieltä täältä ympäri Suomea. Hyvä paikallinen esimerkki tulee Tampereen ja Lempäälän väliselle alueelle rakenteilla olevasta Vuoreksen asuinalueesta, josta pyritään luomaan uudenlainen ekokaupunkialue. Aiheesta on tehty mm. mielenkiintoinen pro-gradu –tutkielma.

Toinen polkuriippuvuutta kuvaava esimerkki tulee Lahdesta. Lahden Cleantech –klusterissa yhteenkietoutuvat ympäristö-, tutkimus- ja innovaatio- ja aluepolitiikan näkökulmat. Cleantech tarkoittaa yksinkertaistettuna puhtaita teknologioita, joita ovat kaikki sellaiset tuotteet, palvelut, prosessit ja järjestelmät, jotka aiheuttavat olemassa olevia vaihtoehtojaan vähemmän haittaa ympäristölle.

EU on investoinut eri rahoitustuuttien kautta peräti 1,5 miljardia euroa tähän yhteen ja ainoaan vihreää ympäristöteknologiaa edistävään hankkeeseen. Entä tulokset? Lahteen on toistaiseksi syntynyt noin 170 uutta työpaikkaa, 20 uutta puhtaan teknologian yritystä ja 30 miljoonan euron kokonaisinvestoinnit.

Tosin joku irvileuka voi todeta So What, sillä yksi uusi kauppakeskus tai vastaava ”sukari –rypäs” jonkun kehyskunnan pellolle tuo enemmän uusia työpaikkoja, yrityksiä tai investointeja kuin komealta kuulostava Cleantech -klusteri.

Näin on, mutta vain lyhyellä aikavälillä, sillä pitkässä juoksussa puhutaan kokonaan toisen kokoluokan kerrannaisvaikutuksista ja tulevaisuuden kannalta kestävistä investoinneista. Lahden Cleantech –klusteri on hyvä esimerkki alan valtavasta ja kasvavasta potentiaalista. Markkinoiden globaalin arvon oletetaan olevan noin 650 miljardia euroa. Suomessa arvioidaan olevan Sitran teettämän tutkimuksen mukaan jo noin 1 000 puhtaan teknologian yritystä. Ala on nuori ja nopeasti kasvava. Cleantech on samalla huikea esimerkki ympäristöliiketoiminnan brändäyksestä.

Kolmas mukiinmenevä paikallista aloitteellisuutta kuvaava esimerkki on GreenSalon –hanke. Uusi Salon kaupunki on hakenut EU:n komission LIFE+ -ohjelmasta rahoitusta hankkeeseen, jonka tavoitteena on vaatimattomasti pyrkimys olla ”Suomen vihrein kaupunki”. Salon kaupunki kehittää samalla muille kunnille työkaluja ilmastonmuutoksen hillintään. Hankkeen avulla kehitetään uuden Salon kaupungin ympäristöasioiden organisointia ja tuetaan uuden suurkunnan profiloitumista ympäristöystävällisenä uutena kaupunkina.

Neljäs esimerkki tulee Kotka-Haminan alueelta. Stora Enson päätös sulkea Summan paperitehdas merkitsi alueen metsäteollisuuden rajua alasajoa, joka vei alueelta vuodessa noin 900 työpaikkaa. Seudullinen kehittämisyhtiö Cursor Oy ei jäänyt toimettomaksi, vaan sai tiiviin markkinointityön ansiosta houkuteltua alueelle kaksi jättiluokan toimijaa. Ensin globaali hakukoneyhtiö Google perusti tyhjentyneeseen Summan metsätehtaaseen palvelintilaa ja sen jälkeen kansainvälinen energiateknologiayhtiö Winwind päätti sijoittaa Haminan läheisyyteen tuulivoimaloiden valmistustoimintaa. Molempien imagohyöty oli alueen kannalta valtava. Väistyvän toimialan rinnalle nousee uusi toimiala.

Kaikki esimerkit ovat vielä toistaiseksi alueellisia ilmiöitä ja heikkoja signaaleja käynnissä olevasta muutoksesta, mutta niiden vaikutus ja maine leviää vähitellen yhä laajemmalle. Muutamat alueet ovat jo tämän oivaltaneet. Aluksi pieniltä vaikuttavat aloitteet, tavoitteet ja agendat voivat saada nopeasti hurjan paljon ilmaa siipiensä alle. Kyse on samalla erottautumisesta, edelläkävijyydestä ja ennakkoluulottomuudesta.

Porista ja Satakunnasta löytyy vastaavaa potentiaalia mm. uusiutuvan energian osalta. Tästä junasta ei kannata jäädä pois, vaan hypätä kyytiin nopeasti ja korkealta.

Tahtomaa?

Komia on yksinkertaisesti komiaa.

Harvoin -jos koskaan- saa markkinamiesten intro hengityksen salpautumaan. Alussa pyörii maapallo kaukaa avaruudesta katsottuna. Vähitellen pyörimisliike hidastuu. Sen jälkeen siirrytään kohti kirkastuvaa valonlähdettä. Ensin Eurooppaan, sitten Suomeen, ja lopuksi perille, jossa toivotetaan tervetulleeksi Tahtomaahan.

Tahtomaahan? Mikä ihmeen tahtomaa?

Vinkki. Tahtomaan esittely jatkuu röyhkeän itsevarmaan tyyliin: ”Kun muut vasta suunnittelevat, meillä jo tehdään” tai ”tavoitteena on nousu kaupunkiseutujen superliigaan”. Tämän jälkeen seuraa vyörytys toistaan suurempia iskusanoja, kuten ”kasvukeskus”, ”huippuvauhdilla tapahtuva kasvu”, ”140 000 asukkaan keskittymä”, ”menestystarina” jne.

Lopuksi seuraa kaino kysymys: Haluatko kirjoittaa palan komian tahtomaamme menestystarinaa? Tässä vaiheessa ei voi vastata kuin kyllä, kyllä ja KYLLÄ! Totta vieköön haluan!

Ei, tämä tahtomaa ei sijaitse Korvatunturilla.

Kyse on Seinäjoen kaupunkiseudun huikeasta Komia -kampanjasta, jossa ihmisten mieliä vyörytetään pohjalaiseen tyyliin roheasti suurella rahalla niin netissä, lehdissä kuin televisiossakin. Pohjalaisten uhokampanja alkoi alkukesäsällä eikä taantumasta näy merkkiäkään.

Komia –konsepti perustuu kasvun ja myönteisten mielikuvien korostamiseen. Nettisivut on taitavasti rakennettu. Oma linkki löytyy työstä, opiskelusta, tapahtumista, asumisesta ja yrittämisestä. Ylevien mainoslauseiden sijaan tarjotaan murretta, videoita ja karaokea. Esimerkiksi työstä kiinnostuneelle heitetään ensimmäiseksi neuvoksi eteläpohjalainen sanonta: ”Jonssei sulloo muuta työtä, niin notkuta eres polovias”. Tapahtumista innostuneet voivat taas tutustua Komia-karaoken videoesityksiin. Tulomuuttopalvelu auttaa asumisesta kiinnostuneita ja sijoittumispalvelu yrittäjiä.

Sanalla sanoen upea paketti! Ja mikä parasta, sanoille löytyy katetta.
Seinäjoki on ollut äärimmäisen kovassa iskussa koko 2000-luvun ajan millä tahansa mittarilla mitattuna. Asukasluku kasvaa huippuvauhtia. Kaupunkiseutu on noin 140 000 asukkaan keskittymä ja uskoo vaatimattomaan tyyliinsä olevansa tulevaisuudessa 210 000 asukkaan alue. Yrittäjyys on veressä. Osaamiseen panostetaan kaikilla koulutusasteilla. Sijainti viiden rautatien ja neljän maantieteen risteyksessä kertoo ettei olla missään pussinperällä. Helsinkiin jatkuva lentoyhteys Finncomin kotipesästä, junalla komiat 2 tuntia 34 minuuttia.

Hengästyttävää, eikö vain! Mutta mikä on tarinan opetus?

Mielikuvien avulla muokataan todellisuutta haluttuun suuntaan. Sanat muuttuvat vähitellen teoiksi, kun itse uskotaan siihen mitä tehdään ja mielikuvat vastaavat vallitsevaa todellisuutta ja totuutta. Tänä päivänä reaali- ja virtuaalitodellisuus kohtaavat netissä. Komia –kampanja korostaa Seinäjoen ennestään vahvaa mainekuvaa. Tutkija Kaj Zimmerbauerin mukaan (2004) ”yksi keskeisiä alueellisia vetovoimatekijöitä on myönteinen imago... ja sen koetaan houkuttelevan alueelle niin osaajia, yrityksiä kuin matkailijoitakin”

Mielestäni pointti on se, ettei Seinäjoen kaupunkiseudulla ole elinkeino-, toimiala-tai osaamisrakenteessaan mitään sellaista, mitä ei löydy Porin kaupunkiseudulta. Sama koskee niin tapahtumatuotantoa kuin yrittämisen toimintaedellytyksiäkin. Sijaintimme on rannikon ja satamien ansiosta jopa parempi. Keskeinen ero on saavutettavuuden (nopeat tie-, rauta- ja lentoyhteydet) lisäksi mainekuvassa ja paljon puhutussa tahdossa. Jälkimmäisellä tarkoitan rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja uskallusta tehdä mahdottomasta mahdollista.

Sanotaan sama toistonkin uhalla vielä kahden sanonnan kautta. Siinä missä pohjalaiset ”tekevät hyvää, mutta priimaa pakkaa tulemahan” , tyytyvät satakuntalaiset toteamaan ”on se aika hyvä sikses”.

Kaupunki- ja aluemarkkinointiguru Topi-Antti Äikästä lainaten ei voi toivoa muuta kuin jatkossa ”rokkia ja rohkeutta” Porin kaupunkiseudun ja Satakunnan aluemarkkinointiin pohjalaisten viitoittamalla tiellä.

Onko Uruguayn tie Suomen tie?

”Suomessa on pian elintaso, johon suomalaisilla ei ole varaa”. Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten Johansson kiteyttää yhdeksällä sanalla kuntatalouden talouskurimuksen syvimmän olemuksen.

Maamme 348 kuntaa etsivät, kenties muutamaa hassua poikkeusta lukuun ottamatta, epätoivoisesti niin säästökohteita kuin keinoja tulopohjan laajennukseen. Menojen leikkaamisresepti sisältää periaatteessa useita lääkkeitä, mutta yksi jos toinen kunta näyttävät päätyvät joko henkilöstölomautuksiin tai juustohöylään. Tulopohjaa laajennetaan ensisijaisesti veroja ja palvelumaksuja korottamalla.

Kunnallisalan kehittämissäätiön (www.kaks.fi) löytyy opettavainen säästölista. Luetteloon on kerätty 58 kunnan talousjohtajan ”pöytälaatikkolista” säästökohteista.

Luettelo on näkökulmasta riippuen joko terveellistä tai sairasta luettavaa.

Listalta löytyy tuttuja isoja säästökohteita. Tiivistettynä homma menee näin.

Lomautuksia toteutetaan ja lomarahoja vaihdetaan vapaaksi siellä missä OAJ tai Tehy ovat heikkoja. Kuntalisiä karsitaan. Ostopalveluja vähennetään. Osastoja suljetaan ja sulutetaan. Katujen päällystystöitä siirretään. Kiinteistöjen korjauksia lykätään. Palveluja keskitetään. Johto tekee viikon tai kaksi työtä palkatta.

Joukkoon mahtuu lisäksi absurdin härskejä ”säästöjä”. Esimerkiksi Vantaan kaupunki sammuttaa vuoroviikoin joka toisen ulkovalon ja ottaa pehmeän leivän pois koululaisilta. Useat kunnat ovat luopuneet kouluissa lasten jälkiruuasta. Vastaavia tapauksia todennäköisesti riittää. Palautetta otetaan ilomielin vastaan kunnista typerimmistä ”säästökohteista”.

Kaksi pientä, yksittäistä ja irrallista esimerkkiä syksyltä 2009 kertovat karusti kehityksen suunnasta.

Ensimmäinen esimerkki liittyy alussa mainittuun Raaseporiin. Kaupunginjohtaja Johansson esitti muutama viikko sitten kaupungin työntekijöiden palkanalennusta, lomarahoista luopumista ja lomarahojen vaihtamista vapaaksi. Rajun säästöohjelmaehdotuksen tavoitteena oli, että kaikki Raaseporin työntekijät tinkisivät vapaaehtoisesti neljä prosenttia kokonaispalkkakustannuksistaan. Kenellekään ei liene yllätys, että henkilöstöjärjestöt tyrmäsivät kaupunginjohtajan esityksen.

Kysymys kuulu yleistäen ja laajemmin, pitääkö kaupungin työntekijöiden tinkiä eduistaan kaupungin edun vuoksi vai onko reilumpaa korottaa tasapuolisesti kaikkien kaupunkilaisten veroja? Siinäpä kysymys, joka nousee takuuvarmasti yhä useammassa kunnassa kipeän keskustelun kohteeksi.

Lopputulos on Raaseporin tapauksessa se, että kaupungin veroprosentti noussee oletettavasti ensi vuonna 21:een, tai pahimmassa tapauksessa uuteen Suomen ennätykseen eli 22:een. Tämäkö on yhden jos toisenkin kunnan tie tulevina vuosina?

Toinen kuvaava esimerkki Ulvilan kaupungissa toimivasta Satmatic Oy:stä. Yrityksen toimitusjohtaja esittää Satakunnan Kansan verkkosivuilla (22.10), että kaikkien työssäkäyvien suomalaisten pitäisi laman voittamisen nimissä laskea palkkojaan 30 prosentilla. Lisäksi kaikkien on hänen mukaansa tehtävä lujasti töitä ilman turhiin työaikoihin tuijottamista.

Nämä kaksi esimerkkiä kertovat koruttomasti missä mennään tällä hetkellä ja mihin ollaan menossa. Kovin ihmeellisiä ennustajanlahjoja ei tarvita sen toteamiseen, että vastaavat puheet ja näkemykset tulevat yleistymään.

Palaan vielä Johanssonin oraakkelimaisiin sanoihin: ”Suomessa on pian elintaso, johon suomalaisilla ei ole enää varaa”.

En voi olla muistamatta tässä yhteydessä etelä-amerikkalaista valtiota nimeltä Uruguay. Kyse oli maasta, jonka sanottiin 1920-1930-luvulla olleen maailman ensimmäinen hyvinvointivaltio, ”Amerikan Sveitsi”. Tänään Uruguay on jotain aivan muuta!

Mikä-mikä maa?

Euroopassa on yksi maa, joka rikkoo sumeilematta Euroopan neuvoston ihmissoikeussopimuksen määrittelemiä suojattuja oikeuksia. Tämä sama maa ei ole hakemisestaan huolimatta saanut Euroopan neuvoston jäsenyyttä. Tehdäänpä vakavasta asiasta huolimatta poliittinen arvausleikki ilman palkintomatkaa kyseiseen maahan

Mikä on se Euroopan maa, jossa ei ole virallisesti itsemurhia, homoja, mielisairaita tai muuta poikkeavaa?

Mikä on se Euroopan maa, jossa kiellettyjen puheenaiheiden listalla ovat maailman eri uskonnot ja toinen maailmansota?

Mikä on se Euroopan maa, jossa presidentti on ollut vallassa vuodesta 1994 alkaen ja tulee jatkamaan hamaan tulevaisuuteen?

Mikä on se Euroopan maa, jossa katoaa vuosittain yli tuhat ihmistä: oppositiojohtajia, toimittajia, kansalaisaktiiveja tai muita ääneen ajattelevia?

Mikä on se pahnanpohjimmainen Euroopan maa, jossa on kuolemanrangaistus ja joka myös käyttää kuolemanrangaistuksia?

Mikä on se Euroopan maa, jossa teloitukset ovat salaisia, kuolemaantuomituille tai sukulaisille ei kerrota teloittamisesta etukäteen eikä omaisille kerrota teloitettujen hautapaikkaa?

Mikä on se Euroopan maa, jossa ei ole sanan- tai mielipiteenvapautta puhumattakaan painovapaudesta?

Mikä on se Euroopan maa, jossa kaikki tv- ja radiokanavat ovat hallituksen omistuksessa?

Mikä on se Euroopan maa, jossa rajoitetaan netin käyttöä yhtä kiihkeästi kuin Kiinassa tai Iranissa?

Mikä on se Euroopan maa, jossa valtion ”huonoon valoon saattamisesta” tai kehityksen ”petollisesta kuvaamisesta” rapsahtaa rikossyyte?

Suurin osa arvannee, mikä on tämä Euroopan maa, jota voi perustellusti kutsua Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi.

Suomeen on vuonna 2002 on perustettu yhdistys edistämään suomalaisten ja tämän valtion yksityishenkilöiden sekä organisaatioiden välistä yhteistoimintaa/kulttuurivaihtoa. Toivon totisesti seuralle tukea, onnea, menestystä ja jaksamista äärimmäisen arvokkaassa työssään.

The war? Nothing to do with Stalin...

Näin runoilee Venäjän presidentti Medvedev. Saman maan pääministeri Putin tuomitsee ankarasti Molotov-Ribbentrob –sopimuksen moraalittomana. Puolan presidentti Kaczynski taas ei halua unohtaa sen paremmin natsismin kuin totalitaarisen kommunismin rikoksia. Saksan liittokansleri Merkel kertoo puolestaan Saksan kantavan täyden vastuun sodasta ja kaikesta kärsimyksestä.
Neljä sopimuksen osapuolta ja neljä erilaista näkökulmaa menneisyyteen.
Gdanskin (tai Danzigin) eilinen(1.9.2009) muisto- ja kutsuvierastilaisuus eurooppalaisille johtajille paljasti, kuinka eri tavalla sopimuksen osapuolet suhtautuvat edelleen toisen maailmansodan alkamiseen 70 vuotta sitten.
Sopimukseen liittyvät lausunnot, ennen ja jälkeen, ovat luvalla sanoen hämmentäviä.
Saksan liittokansleri Angela Merkel näyttää olevan ainoa valtionjohtaja, joka myöntää aukottomasti ja kiistattomasti Saksan hyökänneen Puolaan ja avanneen sitä kautta yhden traagisimmista sivuista maanosamme lähihistoriaan. Merkel kertoo kansansa kantavan sodasta täyden vastuun. Vastuunkantoa ei voi tämän tyylikkäämmin hoitaa.
Sopimuksen muiden osapuolten kiertely ja kaartelu on sen sijaan tuskallista seurattavaa.
Vastuunpakoilun suurimmasta sammakosta vastasi Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, jonka mukaan Stalinin osuus sodan aloittamisessa on ”täyttä valetta” ja Joe-setä päinvastoin ”lopulta pelasti Euroopan”. Sopimuksen tuomitsemisen sijaan Medvedev syytti –yllätys yllätys- Ukrainan ja Baltian maita historian uudelleenkirjoittamisesta, revisionismista ja fasismin ihannoinnista. Tämän käänteisen logiikan mukaan sopimuksen uhreista tuli syyllisiä, kun ne ovat rohjenneet ”vähätellä Neuvostoliiton johtavaa roolia Euroopan vapauttamisessa”.
Puolan presidentti Lech Kaczynski ilmaisi suoraan saman asian lausumalla ”Puolan saaneen veitsen selkäänsä”. Kaczynski viittasi Puolan viipaloimiseen niin lännestä kuin idästä. Onko tämäkin vapauttamista vai miehittämistä, herra Medvedev? Puolan pääministeri Donald Tuskin sanoin ”on yhä tärkeää muistaa, kuka sodassa oli hyökkääjä ja kuka uhri, koska ilman rehellisiä muistoja Puola ja Eurooppa eivät voi tuntea oloaan turvalliseksi. Puolan menetykset olivat toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton tavoin musertavat: sodan seurauksena kuoli noin kuusi miljoonaa puolalaista.
Jos presidentti Medvedev esiintyi tällä kertaa pahana poliisina, niin hyvän poliisin viittaa kantoi pääministeri Vladimir Putin. Pääministeri oli sovitteleva ja myönsi epätavallisen avoimesti ja suoraan etupiirisopimuksen virheeksi. Putin arvosteli perustellusti ja jopa rakentavasti lännen harjoittamaa Hitlerin lepyttämispolitiikkaa, joka huipentui ns. Munchenin sopimukseen ja Tsekkosslovakian sudeettialueiden liittämiseen natsi-Saksaan. Samalla kylvettiin toisen maailmansodan siemen.
Niin tai näin Molotov-Ribbentrob –sopimus on epäilemättä yksi asia useiden historiallisten asioiden joukossa, josta ei ole löydettävissä absoluuttista historiallista totuutta. Historiaa tai menneisyyttä ei voi kontrolloida nykyhetkestä käsin. Medvedevin sammakoiden ilmeisenä tarkoituksena oli vahvistaa Venäjän sisäistä identiteettiä ja perustella Stalinin sodanaikaiset toimet oikeina ja välttämättöminä.
Suuri osa venäläisistä ilmeisesti jakaa Medvedevin näkemykset, jos jotain voi päätellä Venäjän johtavan mielipidemittauslaitoksen (VTsIOM) tuloksista kansalaisten suhtautumisesta Molotov-Ribbentrob –sopimukseen. Nimittäin 57 % vastanneista ei pitänyt sopimusta millään tavoin tuomittavana.
Suomesta Gdanskin muistotilaisuudessa oli mukana pääministeri Matti Vanhanen. Suomelle tuli –kuten kaikki muistaa- pyytämättä ja yllättäen kunnia tulla yksi etupiirisopimuksen ”käytännön toimeenpanon kohteista”.
Mitähän mieltä meidän Matti oli itse asiasta ja sopimuksesta?